Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

RYOJI IKEDA –ultratronics [live set] (JPN)

su 25.2.
K-18
Tavastia-klubi
18.00
Ovet
19.30
Ryoji Ikeda

Mennyt tapahtuma

Hinta: alk. 37,50 €
Aika: Ovet klo 18:00

ELEKTRONISEN MUSIIKIN SÄVELTÄJÄ JA KUVATAITEILIJA RYOJI IKEDA SAAPUU SUOMEEN

Elektronista musiikkia, äänitaidetta ja multimediateoksia luova Ryoji Ikeda konsertoi Tavastialla 25. helmikuuta 2024. Liput keikalle tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 21. joulukuuta klo. 9.

Ryoji Ikedan taiteelliset juuret juontuvat 1980-ja 1990-luvuille, jolloin hän aloitti uransa kiotolaisessa Dumb Type-kollektiivissa ollen aktiivinen elektronisen musiikin kentällä sekä dj:nä että säveltäjänä. Sittemmin vuosituhannen vaihteessa Ikeda alkoi keskittyä omaan teknosta ja elektronisesta musiikista inspiroituneeseen minimalistiseen musiikkiinsa. Ikeda on saanut mainetta yhtenä harvoista kansainvälisistä taiteilijoista, jotka työskentelevät vakuuttavasti sekä musiikin että visuaalisen taiteen parissa. Artisti yhdistelee huolellisesti ääntä, visuaaleja, fyysisiä ilmiöitä ja matemaattisia käsitteitä immersiivisiksi live-esityksiksi ja installaatioiksi. Ikeda keskittyy äänen ja valon olennaisiin ominaisuuksiin matemaattisen tarkkuuden ja estetiikan avulla. Tavastialla tullaan kokemaan uniikki audiovisuaalinen konsertti joka pohjaa Ikedan viimeisimpään, vuonna 2022 julkaistuun ”ultratronics”-albumiin. Parhaillaan Helsingin Amos Rex museossa on koettavissa Terhi Tuomen kuratoima näyttely Ryoji Ikedan viidestä maailmankaikkeuden näkymättömiä ulottuvuuksia ja havainnon rajoja haastavasta installaatiosta. Näyttely on avoinna 25. helmikuuta saakka.


HUOM!

Ryoji Ikedan esiintymisessä käytetään stroboefektiä osana visuaalista toteutusta. Efektit saattavat vaikuttaa katsojiin, jotka ovat alttiita valoherkälle epilepsialle tai muille valoherkkyyksille.

Suosittelemme kuulon suojaamista. Esiintyminen tapahtuu kovalla äänenvoimakkuudella.

Keikan kaikenlainen kuvaaminen on kielletty.

In Ryoji Ikeda's performance, strobe effects are used as part of the visual execution. These effects may affect viewers who are susceptible to photosensitive epilepsy or other light sensitivities.

We recommend protecting your hearing as the performance involves high sound volume.

Recording of the performance in any form is prohibited.

Tavastian turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.

Saavutettavuus

Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.

Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi

Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!

Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!