Event

Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

BESS (Levyjulkkarit)

pe 29.9.
K-18
Tavastia-klubi
20.00 Ovet
20.45 ANI
22.00 BESS

Mennyt tapahtuma

Hinta: alk. 30 €
Aika: Ovet klo 20:00

BESS:n levyjulkkarit Tavastialla syyskuun lopussa

Kauan odotettu BESS:n toinen pitkäsoitto "KÄDET YLÖS" saa arvoisensa levyjulkkarikeikan Tavastia-klubilla 29.9.2023. Albumi on striimannut jo ennen julkaisuaan lähes tuplaplatinaa, sisältäen kahdeksan täysin uutta kappaletta sekä mm. megahitit Ram pam pam, Sammumaton ja Aja. Ilta tulee olemaan täynnä yllätyksiä aina vierailevista esiintyjistä lähtien!

Universal Musicille levyttävän BESS:n esiinmarssi kotimaiselle musiikkikentälle tapahtui vuonna 2019 ilmestyneellä esikoislevyllä, jolta jo 2017 lohkaistiin triplaplatinarajan ylittänyt hitti Tempo sekä kultaa striimanneet singlet En pysty lopettaa, Kuuma ja Yhden liikaa. Hänet on neljän Emma-pystin lisäksi palkittu myös Iskelmä Gaalassa Vuoden naisartistina ja Suomen Musiikkikustantajat ry:n ”Vuoden läpimurto” -tunnustuksella.

Illan avaa huiman lahjakas artisti ANI.

Tavastian turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.

Saavutettavuus

Tapahtumapaikka on esteetön.

Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi

Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!


Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!