Event

Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

Alex G (USA), 1980 AD

ti 6.6.
K-18
Tavastia-klubi
19.00 Ovet
19.30 1980 AD
20.30 Alex G

Mennyt tapahtuma

Hinta: alk. 30,50 €
Aika: Ovet klo 19:00

YHDYSVALTALAINEN BEDROOM POP -TÄHTI ALEX G SAAPUUKESÄKIERTUEELLAAN TAVASTIALLE

Viime vuosina suosiotaan kasvattaneen bedroom popin aallonharjaa halkova yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Alex G saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen esiintyen Tavastialla tiistaina 6. kesäkuuta.

Alex Giannascoli nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään kolmannen, vuonna2012 julkaistun ja yli 200 miljoonaa streamia keränneen omakustanteisen ”Trick”-albuminsa voimin. Rehellisen rouheita kitarasoundeja sisältänyt albumi yhdisteli rentoa lo-fi estetiikkaa indierockiin. 2020-vuosikymmenellä artisti on noussut soittoon myös TikTokissa, kun Alex G:n ja Emily Yacinan 2011 julkaistu yhteiskappale ”Treehouse” nousi viraaliksi ääneksi. ”Trick”-albumilta löytyvä ”Sarah”-kappale on noussut trendaaviin ympäri maailman. 

Giannascolin yhdeksäs albumi, viime syksynä julkaistu ”God Save The Animals” risteilee entistä rohkeammin eri tyylilajien virrassa aina elektronisista soundeista folk-sävyihin. Se sai ylistäviä arvioita ympäri maailman ja ansaitsi mm. Pitchforkin ”Best New Music”-arvosanan. Giannascoli on tehnyt uransa aikana yhteistyötä myös mm. Japanese Breakfastin, Frank Oceanin ja viimeisimpänä Lil Yachtyn kanssa tämän uunituoreella ”Let ́s Start Here”-albumilla. Keväällä ja kesällä artisti tähdittää muun muassa Coachella, Primavera ja BestKept Secret-festivaaleilla saapuen välissä Helsingin Tavastialle.

Tavastian turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.


Saavutettavuus

Tapahtumapaikka on esteetön.

Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi

Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!

Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!

Kuva: Nelli Kenttä