Event

Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

Ensiferum, Metsatöll (EST)

la 22.7.
K-18
Tavastia-klubi
19.00 Ovet
20.00 Metsätöll
21.30 Ensiferum

Mennyt tapahtuma

Hinta: alk. 32,50 €
Aika: Ovet klo 19:00

Kotimaisen folkmetallin ykkösnimi Ensiferum sekä kesän ainoan Suomen-keikkansa tekevä virolaisyhtye Metsatöll esiintyvät Tavastia-klubilla lauantaina 22. heinäkuuta. Uutta musiikkia parhaillaan työstävän Ensiferumin osalta kyseessä on viimeinen ”Thalassic” -albumin myötä tehtävä klubikeikka kotimaassa. 

Näin sitä on jo sitten vuosia vierähtänyt edellisestä levystä. Ja vaikka tätä aikaa varjostikin mm. pandemia, niin se piti sisällään myös aivan mahtavia keikkoja niin koti- kuin ulkomailla ja ”Thalassic” nousi listoille ympäri maailmaa. Nöyräksi vetää. Kiitos ja kumarrus! Mutta katse eteenpäin! Uudet biisit edistyvät ja odotamme innolla että pääsemme äänittämään ne ja ennen kaikkea, soittamaan niitä livenä. Ennen kuin sulkeudumme studion syövereihin, päätimme täräyttää vielä yhden klubikeikan Suomessa. Laitetaan kunnon bakkanaalit pystyyn ja settiin tulee hittejä vuosien varrelta ja varmana muutama harvinaisempikin ralli tulee raikaamaan Helsingin kesäyössä. Tarjolla taisteluhymnejä, testosteronia, tissuttelua, torventörähdyksiä ja täyslaidallinen timanttista tunnelmaa! Tavastialla tavataan! Taatana! ”, Ensiferumin Sami Hinkka kertoo.

Illan avaava Metsatöll odottaa yhteiskeikkaa innoissaan: "Sharing the stage with Ensiferum always brings great energy! We've shared many stages together so history repeats itself again. Come join us!"

Kansainvälisesti maamme tunnetuimpiin bändeihin lukeutuva Ensiferum julkaisi uusimman albuminsa Thalassic kesällä 2020 ja se nousi ilmestyessään Suomen molempien albumilistojen ykkössijalle ja Saksan virallisen albumilistan sijalle 3.


Tavastian turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.


Saavutettavuus

Tapahtumapaikka on esteetön.

Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi

Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!

Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!