Event

Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

Olavi Uusivirta

su 19.2.
K-18
Tavastia-klubi
18.00 Ovet
19.30 Olavi Uusivirta

Mennyt tapahtuma

Hinta: alk. 36 €
Aika: Ovet klo 18:00

Olavi Uusivirta Tavastialle helmikuussa! 

Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta esiintyy kevään 2023 aikana eri puolilla Suomea uuden Pieni kuolema -albuminsa tiimoilta! Tähän mennessä tuoretta pitkäsoittoa on päässyt fiilistelemään livenä ainoastaan kahdella loppuunmyydyllä julkaisukeikalla syksyllä 2022. Nyt levy herää henkiin maamme maineikkaimmilla klubeilla.

Uusivirta yhtyeineen tunnetaan vastustamattomasta liveshowstaan, jonka kulmakivinä toimivat armoton energialataus ja koko nelikon liekehtivä soitto. Bändin riveissä vaikuttavat rumpali Olli Krogerus, basisti Jaakko Kämäräinen sekä Pieni kuolema -levyn tuottajanakin häärinyt kitaristi Timo Kämäräinen. Uutukaisen lisäksi katalogista löytyy jo entuudestaan kahdeksan studioalbumin edestä rakastettuja hittejä kuten Kultaa hiuksissa, Me ei kuolla koskaan, Kesäyön uni, Ollaanko tämä kesä näin? ja On niin helppoo olla onnellinen.

Tavastian turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.

Saavutettavuus

Tapahtumapaikka on esteetön.

Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi

Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!


Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!