Event

Scandinavian Music Group
19.00 | Ovet |
---|---|
20.30 | Scandinavian Music Group |
Mennyt tapahtuma
Hinta: alk. 30 €Aika: Ovet klo 19:00
Scandinavian Music Group julkaisi uuden albumin, ja lähtee sen myötä 20-vuotisjuhlakiertueelle!
Rakastettu Scandinavian Music Group on ihastuttanut
kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo kaksikymmentä vuotta. Yhtye
julkaisi elokuussa yhdeksännen studioalbuminsa, ja lähtee sen myötä
20-vuotisjuhlakiertueelle.
SMG on kulkenut pitkän uransa aikana viileän kitararockin kautta
folk-lauluihin ja jatkanut sitten eleganttiin taidepoppiin. Yhtyeellä on
ollut tapana haastaa itsensä irrottautumalla aika ajoin vanhoista
kaavoistaan. Musiikin ytimessä ovat kuitenkin aina pysyneet kitaristi Joel Melasniemen melodiat ja solisti Terhi Kokkosen sanoitukset, joista kuulija ei voi erehtyä.
Elokuussa ilmestynyt yhdeksäs "Ikuinen ystävä" -albumi on yhtyeen
albumitrilogian viimeinen osa. Trilogian kaksi ensimmäistä osaa ovat
levyt "Terminal 2" (2014) ja "Baabel" (2015).
Livenä Scandinavian Music Group esiintyy seitsemänhenkisenä orkesterina, jossa soittavat:
Terhi Kokkonen – laulu
Pauliina Kokkonen – laulu
Joel Melasniemi – kitara ja koskettimet
Antti Lehtinen – rummut
Miikka Paatelainen – kitara ja pedal steel
Oskari Halsti – basso
Miika Pylkkänen – koskettimet
Jukka Nykänen – miksaus
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.
Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!