Event

Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

The Flaming Sideburns

la 27.11.
K-18
Tavastia-klubi
20.00 Ovet
28 €
Ovelta

Ilmiömäisillä keikoillaan vannoutuneen fanikunnan saavuttanut The Flaming Sideburns nähdään kotipyhättönsä Tavastia-klubin lavalla lauantaina 27.11.2021. 

Helsinkiläisyhtye julkaisi huhtikuussa uuden ylistystä keränneen albuminsa "Silver Flames", jonka on tuottanut bändin alkuaikojen luottotuottaja Jürgen Hendlmeier. Vuonna 1995 perustettu The Flaming Sideburns nousi 2000-luvun alussa garage-buumin keskeisten tekijöiden joukkoon, ja on ehtinyt vuosikymmenten varrella kiertää Atlantin molemmat puolet. Tarina jatkuu vahvana ja bändin Tavastian keikat ovat legendaarisessa maineessa, tätä ei sovi jättää väliin.

Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!

Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Tapahtuman siirtyessä tai peruuntuessa ympäristölipun osuus ohjataan edelleen Tavastian metsä -kampanjalle, eikä sitä palauteta lipunpalautuspyynnön yhteydessä. Tukesi ikimetsän suojelulle tässäkin tapauksessa perille.

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!

***

Tavastian turvallisuusohje:

    Tavastialla minimoimme tartuntariskiä vähentämällä asiakaspaikkoja sekä noudattamalla annettuja hygieniamääräyksiä taaten näin asiakkaillemme turvallisen keikkakokemuksen.

    Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.

    • Muista turvavälit ja vältä lähikontaktia muiden asiakkaiden sekä henkilökunnan kanssa.
    • Pese kätesi heti saavuttuasi, WC-käynnin yhteydessä sekä lähtiessäsi. Käsidesiä on tarjolla sisääntulon yhteydessä sekä muissa asiakastiloissa.
    • Pyri välttämään käteisen käyttöä maksuvälineenä.
    • Suosittelemme kasvomaskin käyttöä. Kasvomaskeja on saatavilla myös baarissa.