Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

J. Karjalainen

to 1.4.
K-18
Tavastia-klubi
65 €
Ovelta

J. KARJALAISEN JUHLAVUOSI 2027

Suomen kaikkien aikojen suosituimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva J. Karjalainen viettää ensi vuonna juhlavuotta. Se käynnistyy Juhlakevät 2027 -kiertueella maalis-huhtikuussa, kun artisti yhtyeineen saapuu klubikeikoille 11 paikkakunnalle ympäri Suomen. Kiertue pitää sisällään kaksi ainutkertaista Synttärit Tavalla -keikkaa Helsingin Tavastia-klubilla 1. ja 2. huhtikuuta, jolloin juhlitaan myös artistin 70-vuotispäivää. Kevätkiertueen liput ovat nyt myynnissä.

J. Karjalaisen laulut ja tulkinnat ovat vertaansa vailla ja vakiinnuttaneet paikkansa kiinteänä osana suomalaista äänimaisemaa. Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut artisti on tullut tunnetuksi tuotannostaan, joka sovittaa amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin. J. Karjalainen operoikin kotimaisella musiikkikentällä täysin omassa luokassaan.

Sukupolvirajoja ylittävät klassikot, kuten Kolme cowboyta, Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Telepatiaa, Villejä lupiineja ja Mennyt mies ovat vain murto-osa artistin vuosikymmenien mittaisesta järkälemäisestä katalogista. J. Karjalaisen uusin studioalbumi Suomalaista muotoiluu julkaistiin maaliskuussa ja se nousi heti Virallisen albumilistan toiselle sijalle. Uudet kappaleet saivat ensiesityksensä viime kevään lähes loppuunmyydyllä kiertueella.

Kokoonpano:
J. Karjalainen


Mikko Lankinen
– Kitara
Tom Nyman
– Basso
Pekka Gröhn
– Koskettimet
Janne Haavisto
– Rummut

Juomatarjoilut

Haluatko nostaa keikkakäyntisi seuraavalle tasolle? Tilaa juotavaa ennakkoon ja minimoi jonotusaika baarissa!

Voit noutaa juomasi suoraan noutopisteeltä aulan baaritiskin päädystä pääesiintyjän esityksen alkamiseen saakka. Juomatarjoiluiden myynti päättyy klo 12 tapahtumapäivänä.

Huomioithan, että ostot ovat lopullisia, emmekä hyvitä juomaostoja, jos et jostain syystä pääsekään keikalle. Keikan siirtyessä tai peruuntuessa Tavastia on erikseen yhteydessä juomia ostaneisiin asiakkaisiin.

Tilaa juomatarjoilut keikalle ennakkoon täältä!

Saavutettavuus

Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

Eteispalvelu

Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.

Turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!

Ympäristölippu

Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Tutustu tarkemmin Luonnonperintösäätiön sivuilla! Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!

Syömään tai lasilliselle ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen!