Hardcore Superstar (SWE)
Hardcore Superstar lähtee syksyllä kiertueelle
Intensiivisen ja keikkatäyteisen vuoden jälkeen, johon kuului muun muassaesiintyminen Monsters of Rock Cruisella, ruotsalainen street metal-yhtye Hardcore Superstar on valmis lähtemään jälleen kiertueelle.Syksyllä vuorossa on“Dirty Halo” Tour–yksi bändin suurimmista Skandinavian-kiertueista vuosiin.
“Me todella odotamme innolla, että pääsemme takaisin keikkalavoille ja kauanodotetulle kiertueelle. Rakastamme kaaosta, yleisöä, myöhäisiä öitä ja yhteyttäfaneihin. Tästä kiertueesta tulee jotain aivan erityistä.”/ Hardcore Superstar
“Dirty Halo” Tour käynnistyy 2. lokakuuta Malmössä, Ruotsissa. Kiertue sisältääyhteensä 21 keikkaa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa, jonka jälkeen bändi jatkaa keikkailua Euroopassa ja muualla maailmassa vuonna 2027. Kiertuevalmisteluiden ohella yhtye työskentelee studiossa valmistelemassa jatkoa ylistetylle Abrakadabra-albumilleen. Tuleva julkaisu on myös bändin ensimmäinenuuden rumpalin Efraim Larssonin kanssa. Larsson tunnetaan muun muassa yhtyeistä Gathering of Kings ja Masterplan.
Viime vuosina yhtye on jatkanut maailmanlaajuisen yleisönsä kasvattamistakiertämällä intensiivisesti ympäri maailmaa. Lisäksi bändi on saanut huomiota muunmuassa useiden kappaleidensa mukanaolosta James Gunnin luomassa HBO Max-sarjassa Peacemaker.
Juomatarjoilut
Haluatko nostaa keikkakäyntisi seuraavalle tasolle? Tilaa juotavaa ennakkoon ja minimoi jonotusaika baarissa!
Voit noutaa juomasi suoraan noutopisteeltä aulan baaritiskin päädystä pääesiintyjän esityksen alkamiseen saakka. Juomatarjoiluiden myynti päättyy klo 12 tapahtumapäivänä.
Huomioithan, että ostot ovat lopullisia, emmekä hyvitä juomaostoja, jos et jostain syystä pääsekään keikalle. Keikan siirtyessä tai peruuntuessa Tavastia on erikseen yhteydessä juomia ostaneisiin asiakkaisiin.
Tilaa juomatarjoilut keikalle ennakkoon täältä!
Esteettömyys
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Jos apuvälineesi tarvitsee sähköä tai sinulla on muita erityistarpeita keikan ajaksi, ota hyvissä ajoin yhteyttä osoitteeseen [email protected].
Muuta: Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta!
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
Turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
Ympäristölippu
Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Tutustu tarkemmin Luonnonperintösäätiön sivuilla! Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään tai lasilliselle ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen!