Arüna (EP-julkkarit), VANNA, i know her
Arüna juhlistaa EP-julkkareitaan Semifinalissa! Mukana Vanna ja i know her.
Arüna
Arünan lauluissa piilee tunnustuksellisuus
Tuoreen indie artistin lempeään ja orgaaniseen musiikkiin kätkeytyvät ristiriitaiset tunteet sekä aikuisuuden kipuilut. Kekseliäät ja samalla sydäntä särkevät lyriikat sekä melodiat saavat aikaan biisejä, jotka taltioivat sisäänsä elämän yksinkertaisen monimutkaisuuden lumoavalla tavalla.
Arünan musiikissa voi kuulla vaikutteita sellaisilta artisteilta kuten Phoebe Bridgers, Lizzy McAlpine sekä Theo Katzman.
Perjantaina 14.8. ilmestyvä Sad Lullabies From The Comfort Of My Bedroom -debyytti EP kokoaa aikaisemmin julkaistut sekä myös kaksi uutta biisiä eheäksi kokonaisuudeksi, joka tarjoaa kurkistuksen tulevaan. Tunnelmallisen intiimeillä keikoilla Arünaa säestää viisihenkinen kokoonpano.
Vanna
Vanna kirjoittaa pehmeitä ja kirveleviä kappaleita ihmisen kaipuusta toisen luo ja laulaa rakentaakseen vähemmän yksinäistä maailmaa. Itsenäisenä artistina aloittanut laulaja–lauluntekijä julkaisee nyt musiikkia Lördagin tuoreena kiinnityksenä ja työstää parhaillaan ensimmäistä albumiaan. Semifinaliin Vanna saapuu esiintymään duona kitaristin kanssa.
i know her
i know her tekee pehmeää indiepopia, jossa herkät laulut, akustiset instrumentit ja elektroniset äänimaailmat sulautuvat yhteen. Balladit ovat hänen artistiutensa ytimessä, ja kappaleet käsittelevät usein ihmissuhteita, erityisesti rakkauden ja sydänsurun teemoja. Musiikki syntyy usein keinona käsitellä henkilökohtaisia kokemuksia ja tunteita.
27-vuotias laulaja, lauluntekijä ja tuottaja on alun perin kotoisin Keski-Suomen Petäjävedeltä, mutta asuu ja työskentelee nykyään Helsingissä. Musiikki on ollut osa hänen elämäänsä jo varhaisesta lapsuudesta lähtien, ja hän on myös opiskellut musiikkia ja musiikin tekemistä useiden vuosien ajan. Inspiraatiota i know her ammentaa artisteilta kuten Jorja Smith, Olivia Dean ja Lana Del Rey, joiden musiikista voi löytää lohtua ja tilaa tunteiden käsittelylle.
Artistin debyytti-EP At Least I Know How to Love julkaistiin 22. toukokuuta. EP kuvaa matkaa myrkyllisistä ihmissuhteista uudelleen rakastumiseen, ja sen keskeinen viesti on, ettei vaikeat kokemukset ole kovettaneet artistia. Huhtikuussa julkaistu single Smile On My Lips on saanut huomiota myös kansainvälisissä medioissa
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään tai lasilliselle ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!