Bear McCreary (USA)
ELOKUVAMUSIIKIN PALKITTU SUURNIMI BEAR MCCREARY SAAPUU ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN
Lukuisia palkintoja pysäyttävällä elokuvamusiikillaan kerännyt amerikkalainen säveltäjä Bear McCreary saapuu Suomeen osana The Singularity -kiertuettaan. Muun muassa Rings of Power-, The Walking Dead- ja Outlander-sarjoihin musiikkia säveltänyt taiteilija esiintyy Helsingin Tavastialla perjantaina 7. elokuuta.
Bear McCrearyn läpimurto tapahtui vuonna 2004 kulttimaineeseen nousseen Battlestar Galactica -sarjan sävellysten myötä, minkä jälkeen merkittävät projektit ovat seuranneet toinen toistaan. McCreary on ansainnut sävellyksillään kaksi Emmy-palkintoa sekä kerännyt pelimusiikillaan sekä BARFTA- että Grammy-ehdokkuuksia.
Vuonna 2024 McCearin julkaisemalla progressiivista metallia henkivällä The Singularity -konseptialbumilla kuullaan rokin huippunimiä, kuten Slash, Serj Tankian, Corey Taylor ja Rufus Wainwright, ja sen rinnalle julkaistiin myös useiden taiteilijoiden kanssa yhteistyössä tuotettu sarjakuvateos.
Singularity seuraa scifi-henkistä tarinaa, jossa raskaat kitarasoundit ja elokuvallinen orkestrointi kietoutuvat yhteen jännitteiseksi ja kauniiksi kokonaisuudeksi. Live-esiintymisissä teos laajenee visuaaliseksi elämykseksi, joka koetaan elokuussa Tavastialla.
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
Turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
Ympäristölippu
Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Tutustu tarkemmin Luonnonperintösäätiön sivuilla. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään tai yhille ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen! http://www.ravintolailves.fi/