Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

Antti Paalanen - Ikärajaton

ke 27.5.
Ikärajaton
Tavastia-klubi
19.00
Ovet
30 €
Ovelta

Kansanmusiikin, teknon ja rockin elementtejä musiikissaan yhdistävä hanuristi ja kurkkulaulaja Antti Paalanen Tavastialle toukokuussa! 

Uuden musiikin kilpailuun kappaleella Takatukka osallistuva Paalanen haluaa kappaleellaan tuoda iloa ja rakkautta maailmaan– Laulun sanoma jollain tavalla löysi oman nuoruuteni ja sisäisen lapseni, Paalanen pohtii. – Olin nuorena kova tukkahevifani ja otin ensimmäisen permanentin takatukkaani jo 12-vuotiaana. Tekstissä on tosi paljon syvyyttä, se laittaa sielun pulputtamaan.

Keikkareissuillaan Antti Paalanen on päätynyt muun muassa eri puolille Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaan, Hong Kongiin ja Japaniin. Erityisesti Ranskassa Antti esiintyy jo festivaalien päälavoilla. Lavalla Paalasen yhden miehen yhtye saa aikaan valtavan kokoisena sykkivän basson, harmonian, melodian ja biitin yhdistelmän. Useimmiten keikat päättyvät siihen, että yleisö jää hurmiossa laulamaan Paalasen hypnoottisia biisejä soiton jo kauan sitten tauottua.

Saavutettavuus

Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

Eteispalvelu

Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.

Turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!

Ympäristölippu

Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Tutustu tarkemmin Luonnonperintösäätiön sivuilla! Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!

Syömään tai lasilliselle ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen!