Happoradio & Kesämiehet
HAPPORADIO PALAA KEIKKATAUOLTA KESÄMIESTEN KERA – ERIKOISKEIKKA MYÖS TAVASTIALLE
Suomirockin elävä legenda Happoradio palaa keikkalavoille nimekkäällä erikoiskokoonpanolla vahvistettuna. Viihdyttävistä keikoistaan ja tarttuvista kertosäkeistään tunnettu yhtye huipentaa festarikesän erikoiskeikkaan Tavastialle perjantaina 26.7. Bändin lisäksi kesän keikoilla nähdään perkussioissa J. Karjalaisen yhtyeestäkin tuttu Janne Haavisto, sekä Popedan vanhat torvistit ansioituneen kapellimestarin ja pasunistin Antti Rissasen johdolla.
Yhtyeen keulakuva Aki Tykki kuvailee tulevia kesän keikkoja näin:
“Lyhyt sapattivapaa on tehnyt tehtävänsä ja odotamme jo kesäfestivaaleille pääsyä jalat maata kuopien. Erikoiskokoonpano takaa sen, että kesästä tulee ikimuistoinen ja keikoista juhlavia.”
Jatkuvassa keikkasuosiossa kylpevän yhtyeen uralle on mahtunut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä listaykkösiä. Sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Tavikset, Puhu äänellä jonka kuulen, Che Guevara, Pelastaja ja Tehdään jotain kaunista. Vankan fanikannan taakseen jo varhain saaneen Happoradion solisti Aki Tykki hurmasi katsojat Nelosen suositussa Vain Elämää -ohjelmassa keväällä 2018.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.
Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!