Event

Semifinal Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

GADA

la 22.7.
K-18
Semifinal
19.00 Ovet
20.00 GADA

Mennyt tapahtuma

Hinta: alk. 13 €
Aika: Ovet klo 19:00

Semifinalin lavalla nähdään heinäkuussa Etiopialaistaustainen GADA, nuori rap artisti ja runoilija, joka on kasvanut Helsingissä ja keikkaillut useissa tapahtumissa. Omaa musiikkiaan hän on julkaissut aiemmin omakustanteisesti ja sainattu sittemin Sonylle. Uutta musiikkia on luvassa myös Semifinalin keikalla.

”Oon aina nauttinut musiikista erityisen paljon.
Ajattelin itsekseni, ehkä jopa syvemmin kuin kaikki muut.

Olin noin 10-vuotias, ku kuulin ensimmäisen kerran jenkkiräppiä. Rakastuin siihen. En edes tiennyt, mitä sanat tarkoittivat. Se tyyli. Se voima. Se agressiivisuus. Se kieli. Itsevarmuus.

Kuuntelin Rihannaa. Kuuntelin Bob Marleya. Kuuntelin Tupacia. Ja monia muita.

Ensin räppäsin biisin päälle.
Sitten aloin tanssia kävellessäni musiikin tahtiin.
Tai tanssin peilin edessä.
Katsoin ikkunasta ulos. Laulaen.
Kuvittelin olevani musiikkivideossa tai lavalla.
Pikkuhiljaa kirjoitin ajatuksia vihkoon.
Biisejä. Runoja. Mietin kaupan jonossa sanoja.

Jätin taiteen sivuun.
Tiesin aina pitäväni siitä enemmän kuin mistään muusta.

Nyt on aika nostaa rakkauteni esille.”
- Gada

SEMIFINALIN turvallisuusohje

Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.

Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi

Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!

Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!