Event

Lyömättömät
19.00 | Ovet |
---|---|
20.00 | Lyömättömät |
Lyömättömät esiintyy Tavastia-klubilla 21. kesäkuuta!
Solosen, Kosolan ja Xmiehen muodostama kokoonpano esittää erikoiskeikalla parhaat biisit kahdelta eri albumilta: syksyllä ilmestyneeltä tuoreimmalta levyltä "Edelleen" ja pyöreät kymmenen vuotta täyttäneeltä "Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan" -pitkäsoitolta. Onhan Lyömättömät edelleen kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan!
Esitti yhtye sitten omaa tuotantoaan, jäsentensä soolomateriaalia, improvisoitua räppiä, beatboxausta tai timanttista dj-toimintaa, Lyömättömien takuutiputtava meininki on vienyt heidät keikkalavojen ohella aina radio- ja TV-kanaville asti. Bändin nimeä kantava viikoittainen radioshow pyörii edelleen YleX:n taajuuksilla lauantaisin.
Vuonna 2013 ilmestynyt "Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan" -levylle on kertynyt pelkästään Spotifyssa yli neljä miljoonaa striimiä. Nimikkobiisin lisäksi albumin tunnetuimmiksi hiteiksi muodostuivat mm. Kadut puhuu mun puolesta ja Räppii -biisit, joihin Cocoa sekä Time Films tuottivat musavideot. Solonen & Kosola -nimellä ilmestynyt levy vei kolmikon klubeille ja festareille, yhtenä ikimuistoisimmista vedoista myöhäisillan keikka loppuunmyydyn Blockfestin lavalla.
Universal Musicin julkaisema tuorein järkäle, monipuolisen ajaton kokonaisuus "Edelleen" on puolestaan yksi viime vuosien merkittävimmistä julkaisusta kotimaisen rap-musiikin saralla. Levyllä kuullaan myös Jepa Lambertia, Köpi Kalliota ja Wiz Khalifaa. Visuaalien puolella on jälleen kerran panostettu, nimittäin Houkutusten tie -musavideolla nähdään mm. Joonas Saartamo, Eero Milonoff ja Riku Rantala.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.
Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!