Event

Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

ETTA

pe 28.4.
K-18
Tavastia-klubi
20.00 Ovet
20 €
Ovelta

Vuosi 2022 on nostanut monipuolisuudellaan ihastuttavan Etan uudelle levelille: Keväällä julkaistiin Ei Bändäreit -EP yhdessä Pihlajan kanssa, jolta löytyvä single Bändäri nousi Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi. Kesäkuussa Etta julkisti vuoden 2022 YleX Kesäkumibiisin Rakastellaan feat. Isaac Sene ja heinäkuussa ilmestyi single Perus, jolla feattaa suomiräpin pioneeri Gettomasa. Etta julkaisi 26.8. uuden albuminsa TYKKÄÄT KUMMISKI, joka nousi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Hän teki samalla historiaa olemalla ensimmäinen naisräppäri, jonka albumi nousee Suomessa listaykköseksi. Spotifyn kuunnelluin albumi oli kahden viikon ajan.

Artistina Etta on nälkäinen eikä halua lokeroida itseään vain yhden musiikkityylin edustajaksi. Etta julkaisi genrerajoja rikkovan ja kultaa striimanneen debyyttialbuminsa Tyttö kesäkuussa 2021. Tyttö nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan sijalle kuusi ja pysyi listalla yli puoli vuotta. Debyyttialbumilta löytyy mm. platinaa striimannut ja orgaanisesti TikTokin kautta hitiksi kasvanut Ämmä ja se toi hänelle kaksi Emma-ehdokkuutta.

Etta on pääkaupunkiseudulta ponnistava artisti, joka herätti vuonna 2017 hip hop -piirien mielenkiinnon sosiaaliseen mediaan ladatuilla rap-videoillaan. Sen jälkeen on tapahtunut paljon: Etta on kahden albumin lisäksi julkaissut kaksi Emma ehdokkuudellakin huomioitua EP:tä, kiertänyt Suomen isoimmat festivaalit ja vieraillut lukuisilla jättihiteillä.

Tavastian turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.

Saavutettavuus

Tapahtumapaikka on esteetön.

Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi

Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!


Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!