Event

Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

Gasellit (Levyjulkkarit), Hassan Maikal

pe 14.4.
K-18
Tavastia-klubi
21.00 Ovet
22.00 Hassan Maikal
23.00 Gasellit

Mennyt tapahtuma

Hinta: alk. 32 €
Aika: Ovet klo 21:00

Gasellit julkaisee keväällä uuden levyn ja suuntaa huhtikuussa kattavalle levyjulkkarikiertueelle!

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Gasellit julkaisee ensi keväänä Gasellin kyynel -nimisen uuden albumin ja lähtee huhtikuussa kattavalle Suomen kiertueelle. Levynjulkkarikiertueen liput tulevat myyntiin tiistaina 20.12. klo 9:00. Gasellin kyynel -albumilta on toistaiseksi julkaistu kaksi singleä - Toukokuussa ilmestynyt ja kultarajan ylittänyt Pakko relaa ennen kun mä delaan sekä syyskuun lopussa julkaistu Laulu ilman sanoja feat. ABREU, josta on muodostunut loppuvuoden aikana Gasellien uran suurin radiohitti. Yhtyeen mukaan uusi albumi alkaa olla pikkuhiljaa valmis.

”Tuleva pitkäsoitto alkaa olemaan viimeistelyä vaille valmis ja me vetäydytään alkuvuodeks studion uumeniin tekemään biiseille se tarvittava loppusilaus. Levyä tehdessä me ollaan koitettu unohtaa itsemme vertailu muihin, ja keskittyä niihin elämän pieniin valonsäteisiin, vaikka maailma ympärillä myllertääkin. Ei se pelkkää juhlaa alusta loppuun ole, mut enimmät kyyneleet on nyt pyyhitty takin hihaan ja meidän tavoite on ens vuonna nauttia vaan kyydistä! Tervetuloa mukaan”, yhtye kertoo.

Ensi kevään levynjulkkarikiertueen keikoilla yhtye aikoo luonnollisesti esittää paljon materiaalia uudelta levyltä, mutta luvassa on toki myös vanhempaa tuotantoa.

”Me aiotaan myös panostaa aiempaa enemmän keikkojen visuaaliseen puoleen. Sen suhteen asiat on vielä kehitteillä, mutta sitä on meidän kanssa luomassa niin lahjakas tiimi, että omat odotuksemme on sen suhteen korkealla. Oispa jo huhtikuu!”

Keikan avausesiintyjänä nähdään Hassan Maikal!

Hassan Maikal on upealla lauluäänellään valloittava rap/r’n’b-artisti, jonka debyyttialbumi Betonitarha ilmestyi toukokuussa 2021. Mm. singlet 'Yksinäistä' ja 'Hullu' sisältävä pitkäsoitto keräsi laajalti kehuja ja kahmi peräti neljä Emma-ehdokkuutta.

Parhaillaan toista albumiaan valmistelevan Hassan Maikalin uusi single 'Päästit mut pois' ilmestyy perjantaina 17.2. Biisi kertoo rakkaudella pois päästämisestä, oli sitten kyse parisuhteesta tai suhteesta itseensä. Irti päästäminen on myös rakkautta ja vaatii rohkeutta. Tulevalla albumilla tullaan kuulemaan aiempaa enemmän vaikutteita afrikkalaisesta, erityisesti somalialaisesta musiikista.


Tavastian turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa


Saavutettavuus

Tapahtumapaikka on esteetön.


Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!

Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!