Event

Tavastia Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki Finland

Deathstars (SWE)

to 16.3.
K-18
Tavastia-klubi
20.00 Ovet
Peruttu

DEATHSTARS-KEIKAT SIIRTYVÄT KEVÄÄLLE 2023

Valitettavasti kiertueiden siirtäminen on vieläkin todellisuutta. Deathstars-kiertue, jonka piti koukata Tampereen Olympiaan ja Helsingin Tavastialle, siirtyy vuodella eteenpäin. Uusi Tavastia-klubin keikkapäivä on 16.3.2023. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan keväälle 2023 siirtyviin konsertteihin. 

TuskaLive sekä Tavastia-klubi pahoittelee asiasta aiheutuvaa harmia.

***

TUSKALIVE: DEATHSTARS SUOMEEN

Äskettäin vuosien tauon jälkeen paluun tehnyt ruotsalainen industrial metal -suuruus Deathstars saapuu konsertoimaan Suomeen. Bändi käskyttää sekä Tampereen Olympiassa että Helsingin Tavastialla.

Viime vuosikymmenellä lajityyppiään rautaisella otteella hallinnut Deathstars jäi määrittelemättömälle tauolle vuonna 2015. Viime vuonna yhtye kuitenkin kokosi rivinsä ja lyöttäytyi uudelleen yhteen bändissä aiemmin vaikuttaneen kitaristi Cat Casinon kanssa. Deathstars soitti viime kesänä liudan timanttisia festarikeikkoja ja niiden lisäksi bändi ryhtyi valmistelemaan materiaalia uudelle, järjestyksessään viidennelle studioalbumilleen, joka julkaistiin syksyllä 2020.