Heikki Kuula
Rap-pioneeri Heikki Kuula Tavastialla!
Mittavasta rap-urastaan tunnettu Kuula on myös tuottaja, graafikko ja osa Suomen striimatuinta rap-trioa, Teflon Brothersia. Tämän lisäksi Heikki Kuula on julkaissut useita sooloalbumeja, joiden kappaleet ovat yltäneet singlelistojen kärkeen ja keränneet mainetta suomirapin klassikoina. Heikki Kuulan suosituimpia soolojulkaisuja ovat Suomalainen mies, Rataraato ja Bae, jotka kaikki ovat ylittäneet kultarajan.
Yhteensä Heikki Kuula on kerännyt suoratoistopalveluissa lähes 50 miljoonaa kuuntelukertaa. Kuula julkaisi helmikuussa uuden odotetun albuminsa ”Isät”. Keikkasetissä on uusien biisien lisäksi myös kaikki vanhat hitit, joita yleisö edelleen janoaa.
Heikin keikkakokoonpanossa ovat mukana DJ Velkakierre, sekä Anal Thunder -yhtyeestä tuttu kitaristi Janne Ruokonen.
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
Turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
Ympäristölippu
Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Tutustu tarkemmin Luonnonperintösäätiön sivuilla! Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään tai lasilliselle ennen keikkaa? Tule Ravintola Ilvekseen!